torstai 12. marraskuuta 2015

Kesämuistoja





Viime viikolla postilaatikkoon kolahti uusin Meidän Talo -lehti. Mieleen muistui heinäkuinen päivä, jonka vietimme valokuvaajan kanssa pihalla etsien sopivia kuvakulmia ja odottaen valon vaihtumista. Pikkuisen kyllä jännitti nähdä oma piha ja naama lehdessä.

Nyt kun katsooulos, näky on aivan toisenlainen. Syksy on jatkunut kuitenkin yllättävän lämpimänä ja eilen ostin alennusmyynnistä kukkasipuleita. Ajattelin, että ehdin istuttaa ne vielä, kun pakkasiakaan ei ole tulossa. Nyt kuitenkin ulkona saataa rännänsekaista vettä, saapa nähdä jääkö minulla tänäkin vuonna kukkasipulit kokonaan istuttamatta.

torstai 15. lokakuuta 2015

Kädentaitomessuilla











Työkiireet ovat pitäneet blogia taas hiljaisena. Viime viikkojen rutistus huipentui viikonloppuna Oulun Kädentaitomessuilla. Olin ensimmäistä kertaa mukana messuilla, asiakkaana tosin olen käynyt jo vuosien ajan. Mukava kokemus ja OmpeluPaikan värikäs osasto keräsi kehuja messuvierailta. Muiden osastoja en ehtinyt kuin pikaisesti vilkaisemaan, mutta omakin kukkaro tyhjeni nopeasti, kun ostin peitetikkikoneen hyvään messutarjoushintaan.

OmpeluPaikan osastolla messuvierailla oli mahdollista opetella virkkaamaan isoäidinneliöitä. Itsekin virkkasin toistakymmentä neliötä viikonlopun aikana. Värikkäistä jämälangoista syntyi aika kivoja yhdistelmiä.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Purppuraista
















Loppukesän ja alkusyksyn kukkijat mielletään yleensä kelta- ja oranssisävyisiksi. Meidän pihalla kuitenkin kukkii yllättävän paljon erilaisia vaaleanpunaisen, pinkin, purppuran sekä liilan ja violetin sävyjä. Keltaista on lähinnä kasvimaalla, missä kukkii auringonkukat, kääpiösamettikukat ja kehäkukat.

perjantai 18. syyskuuta 2015

Viltin alla







Elokuussa alkaneet työkiireet on pitäneet blogin hiljaisena. Sairaspäivä ja sadepäivä pakottivat sohvannurkkaan, kääriytymään vällyihin ja tarttumaan teekupin lisäksi kirjaan. Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi on odottanut sopivaa lukuhetkeä pari viikkoa. Olen suunnitellut kirjan ostamista jo pitkään, mutta lopulta löysin sen kirpparilta huimaan kahden euron hintaan.

Sohvalla pötkötellessä tulee katsoa myös olohuonetta sisutusta uudella silmällä. Jostakin syystä viime vuosina minulla on tullut tavaksi vaihtaa huonekalujen järjestystä näihin aikoihin vuodesta. Suunnitelmat on jo mielessä, mutta en ole toimeen ryhtynyt. Täytyy vielä tuumailla hetkinen.





tiistai 18. elokuuta 2015








Nämä kuvat parin viikon takaa olivat jääneet blogin luonnoskansioon. Iltaisin, ennen tai jälkeen lasten nukkumaan menon, kiertelen pihalla ja vain katselen. Välillä kamera on mukana, välillä ei. Ja vaikka kuvia tulisi napsittuakin, blogiin asti ne aina ei pääse. Kiire ja ajanpuute tuntuu olevan jatkuva. Olisi niin paljon kivaa tekemistä, harrastuksia, pihahommia, käsitöitä. Mutta yrittäjänä ja kahden pienen äitinä aika ei vain riitä kaikkeen. Pikkuhiljaa postailen, silloin kun hyvältä tuntuu, muutakin kuin piha-asioita, sillloin kun kamera sattuu käteen oikealla hetkellä.

Helteen hellimät








Nyt sitä lämmintä sitten piisaa, kun työt on pitänyt aloittaa ja päivät menee sisällä ompelukoneen ääressä. Tänään taidettiin yltää ihan hellelukemiin, ehkä ensimmäistä kertaa koko kesänä.  Aamupäivällä kuitenkin nappasin muutaman helteisen kuvan kasvimaalta. Tummat pioniunikot puhkesivat kukkaan, samoin kurkkuyrtti, joita putkahtelee sieltä täältä itsestään kylväytyneinä.

Minikokoinen avomaankurkku piilotteli lehden alla ja herneet puskevat palkoja valkoisen korianterikukkapilven keskellä. Lehtikaalit on viime päivien aikana kasvattaneet mahtavasti kokoa. Joka vuosi sama juttu, epäilen, että tuleeko niistä ruipeloista taimista mitään, mutta syksyllä satoa riittää pakkasiin asti. Myöhäisimmän lehtikaalisadon olen kerännyt lumen alta uudenvuoden illallisille.



Ja tämä kirsikka, Huvimajan kuulasmarja, tekee lopultakin satoa. Parikymmentä kirsikkaa on ottanut punaa poskiinsa lämpöaallon myötä. Jospa tänä vuonna ehtisimme saada maistiaiset ennen lintuja.








torstai 6. elokuuta 2015

Puutarhamatkailua







Blogissa on ollut hiljaista. Olimme pari viikkoa reissussa, ajelimme länsirannikkoa pitkin Ahvenanmaalle, sieltä muutamaksi päiväksi Hankoon, lopulta sukulaisten mökille Porvooseen ja sieltä kotiin. Heinäkuun Kotipuutaha-lehdessä oli sopivasti juttu puutarhamyymälöiden näytepuutarhoista ja muista vierailukohteista ja muutama niistä näyttikin osuvan reittimme varrelle.

Ensimmäinen kohde oli Pietarsaari ja siellä Aspegrenin puutarha. Keltainen huvimaja on varmasti tuttu ainakin puutarhalehtiä lukeneille. Puutarhan vuokrapalstat olivat todella hyvin hoidettuja, ihania  koriste- ja hyötykasvien yhdistelmiä. Lähes jokaisen palstan nurkassa kasvoi omenapuu.







Porissa pysähdyimme Taimimoision myymälällä ja näytepuutarhassa. Pionit kukkivat mahtavasti heti parkkipaikan vieressä ja lapset olisivat voineet tuijottaa loputtomasti pientä suihkulähdettä. Myymälän lajivalikoimassa oli monia erikoisuuksia ja hinnatkin oli edullisemmat kuin Oulun seudulla. Harmitti aivan vietävästi, kun en voinut mitään mukaani ottaa, reissu oli vasta alussa eikä taimia olisi voinut pitkää aikaa autossa säilyttää.

Seuraava kohde olisi ollut Pionien koti Taivassalossa, mutta olimme liian myöhään illalla liikkeellä. Ajoimme paikan ohi ja näimme mahtavat pioninkukkien ryöpyt, mutta pihaan emme uskaltaneet.










Ahvenanmaalla vietimme yhden yön Föglön saarella, pienellä metsän ympäröimällä leirintäalueella. Seuraavaa lauttaa ja matkan jatkumista odottaessa poimimme lasten kanssa vähän mustikoita ja ihalimme kukkivia luonnonkasveja, joista monet on pohjoisen tytölle tuttuja vain perennapenkeistä. Täällä kuukivat verikurjenpolvi, ruohosipuli, keltamaksaruoho, metsäruusu, kalliokielo, varsankello ja ranta-alpi.




Porvoossa kävin katsastamassa Plantagenin valikoimat ja koska olimme jo kotimatkalla, pääsin lopultakin tekemään ostoksia. Suurin osa puuvartisten valikoimasta oli I-II-vyöhykkeiden kasveja, jotka ei täällä selviä talven ylitse. Ostin kuitenkin pienen kultatuijan ja kartiovalkokuusen taimet. Vielä pitäsi keksiä niille riittävän suojaisa paikka. Mukaan tarttui myös pari kärhöä, Piilu ja Madame  Julia Correvon. Kärhöt istutin kasvimaalle vievän uuden portin juurelle Jackmaniin ja jonkin toisen viinikärhön kanssa.

Reissun jäkeen kävin vielä puutahamyymälöiden alenusmyynneissä. Kukkivalla kunnalla kaikki perennat oli puoleen hintaan ja tein mahtavia löytöjä: pioneja, kuunliljoja, sormivaleangervoita ja valkokkaisia särkyneitäsydämiä vain parilla eurolla. Aleniuksen puutahalla pionit oli myös tarjouksessa ja löysin lisäksi edullisten hylkiötaimien joukosta monia kivoja yllätyksiä, joista hyvällä hoidolla kasvaa vielä kunnon taimia. Taimia kertyi yhteensä takakontillisen verran eikä kaikille ihanuuksille ei ole vielä paikkaa tiedossa, nyt pitäsi päästä vain istutuspuuhiin.